Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Michael Waltz sanoo, että hän ottaa vastuun Jemen-tietovuodosta.
Ruotsia Euroviisuissa edustava KAJ-yhtye on esiintyy tänään Helsingissä. Odotettavissa on todennäköisesti tungosta, sillä ...
Vielä kello 10–11 välillä pörssisähkö maksaa lähes 30 senttiä kilowattitunnilta, minkä jälkeen hinta putoaa 15 senttiin ja ...
Outokummun keskustassa oli tiistai-iltana rakennuspalon vaara, kun sohvatuoli ja muuta irtaimistoa alkoi palaa hylätyn ...
Venäjä ja Ukraina saattavat ennemmin pitkittää käymäänsä sotaa kuin kiirehtiä sen ratkaisemiseen lopullisesti, ilmenee ...
– Kehityssuunta on oikea. Lähipalveluita tulee edelleen vahvistaa, jotta lapset ja nuoret saavat apua mielenterveysasioissa ...
Yhdysvaltain varapresidentti J.D. Vance on kertonut liittyvänsä vaimonsa Ushan seuraan tämän matkalla Grönlantiin. – Ushan ...
Orpo on aiemmin luvannut, että säästökohteet olisivat tiedossa hyvissä ajoin ennen alue- ja kuntavaaleja. Ennakkoäänestys ...
Lontoon Heathrow'n lentokentän pimentänyttä sähkönjakelukeskuksen tulipaloa ei enää tutkita mahdollisena rikoksena, kertoi ...
Lentopallon miesten Mestaruusliigan puolivälierissä on toistaiseksi edetty täysin ennakko-odotusten mukaisesti.
Eurojackpotin tiistain arvonnassa 115 miljoonan euron päävoitto osui Ruotsiin. Kierroksen oikea rivi on 3, 11, 30, 35 ja 50 ...
Jalankulkija jäi pakettiauton alle Kasarmikadulla Helsingissä tiistaina kello 20 aikaan. Helsingin pelastuslaitoksen ...
一些您可能无法访问的结果已被隐去。
显示无法访问的结果