Suomalaiset tiedustelu- ja tietoturva-asiantuntijat eivät osaa muuta kuin hämmästellä sitä, miksi Yhdysvaltain korkeimmassa ...
Palokissa kuohui kahdeksan kirkasvetistä noin 10 000 järvitaimenen vaelluspoikasta vuodessa tuottavaa lisääntymiskoskea vielä ...
Koivun kukinnasta odotetaan Luken mukaan runsaampaa kuin mitä se on ollut edellisten kymmenen vuoden aikana.
Yhdysvaltain mukaan Ukraina on luvannut välttää sotilasvoiman käyttöä Mustallamerellä. Myös Venäjä on luvannut välttää iskuja ...
Terveyskeskukseen virka-aikana jätettyyn takaisinsoittopyyntöön pitää saada vastaus samana päivänä, vaikka pyyntö tulisi ...
Eduskunnan täysistunnossa käytiin tiistaina lähetekeskustelu uudesta rahapelilaista. Sen myötä Veikkauksen monopoli ...
Aikuisviihdekuvauksia Keudan Järvenpään ammattioppilaitoksessa järjestäneen opettajan työntekovelvoite on päättynyt.
Euroopan unionin uusi ajokorttidirektiivi nytkähti eteenpäin tiistain vastaisena yönä, kun parlamentti ja neuvosto pääsivät ...
Lentoyhtiö Finnair ei vielä osaa sanoa, aiheuttaako ammattiliittojen poliittinen mielenilmaus torstaina muutoksia lentojen ...
Tiistaina kuolleen laulaja Tapani Kansan (1949–2025) aikalainen, laulaja Danny, sanoo "Tapsan" monipuolisuuden olleen hänessä ...
Turkissa yli 1 400 ihmistä on pidätetty mielenosoituksissa, jotka alkoivat vajaa viikko sitten, kertoo Turkin sisäministeriö.
Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen valikoidut kumppanit (37) käyttävät evästeitä ja käsittelevät henkilötietoja, kuten ...