Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan mukaan Suomen bruttokansantuote voisi laskea 0,5–1,6 prosenttia, jos kaikki ...
Israel on tehnyt ilmaiskun sairaalaan Khan Yunisin kaupungissa, sanovat gazalaisviranomaiset.Israelin asevoimat sanoo ...
Turkissa 15 miljoonaa ihmistä antoi äänensä oppositiopuolue CHP:n presidenttiehdokkaan valitsemisäänestyksessä virastaan ...
Vähiin käy, ennen kuin loppuu, Suomen mäkihyppymaajoukkueen tämän kauden kärkimies Antti Aalto kiteytti Lahdessa Salpausselän ...
Elintarvikealan työntekijöiden ylityö- ja vuoronvaihtokielto jatkuu – panimoiden lakko alkoi illalla
Suomen Elintarviketyöläisten Liitto (SEL) jatkaa kaikkia elintarvikealan työntekijöitä koskevaa ylityö- ja ...
LP Viestin mestaruusjuhlista ehti aikanaan tulla sivusta seuraajalle rutiinia. Seuran kannalta kiusallista toistuvuutta on ...
Kanadassa järjestetään parlamenttivaalit 28. huhtikuuta. Asiasta kertoi maan tuore pääministeri Mark Carney ...
Isäni oli ammatiltaan taksikuski eli pirssi. Lapsuuteeni ja nuoruuteeni kuuluivat monenlaiset tarinat takseista ja heidän ...
Yhdysvaltojen ja Venäjän edustajien on tänään määrä neuvotella Saudi-Arabiassa Ukrainan aselevosta.Yhdysvallat on sanonut toivovansa neuvotteluissa kunnollista edistymistä, mutta Venäjä on varoittanut ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results